TATJANA TIKKA – Herkissä lapsikuvissa yhdistyy taide ja tärkeät perhemuistot
Tatjana Tikka muutti vuonna 2004 Venäjältä opiskelemaan Suomeen ja Nurmekseen, jossa hän opiskeli matkailua Nurmeksen ammattiopistossa. Inspiraatio valokuvaukseen oli syntynyt jo aiemmin elokuvien innoittamana ja näin hän hakeutui opiskelemaan kuvataidetta Saimaan ammattikorkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 2011 erikoistumisalanaan valokuvaus.
Valmistumisen jälkeen oli äitiyden ja lasten vuoro. Vuonna 2017 hän aloitti kevytyrittäjänä ja suoritti yrittäjyyskurssin, sillä kuvataiteen opintoihin ei kuulunut yrittäjyyttä.
”Yrittäjän uran alussa pelkona oli, että tuleeko kukaan kuvattavaksi, koska olen venäläinen.”, Tatjana sanoo.
Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, vaikka ensimmäinen yrittäjävuosi olikin hiljainen. Sen jälkeen asiakkaita alkoi kuitenkin tulla enemmän ja oli aika hankkia oma kuvausstudio ja vaihtaa kevytyrittäjyys kokopäiväiseksi yrittäjyydeksi.
”Yrittäjyys ei tuhoa taiteellisuutta ja taiteilijan sielua. Halusin tehdä alusta alkaen kaupallisia kuvia hienostuneella tyylillä taiteellisuutta unohtamatta. On myös ihanaa, kun voin itse päättää, milloin teen töitä ja milloin on perheen vuoro.” Tatjana kertoo. Kuvaustyyliään hän kuvaa klassiseksi, jossa kuvaustrendit kuten Boho-tyyli näkyvät. Tyyli on myös kehittynyt kolmen vuoden yrittäjyyden aikana. Valmis en ole kuitenkaan, vaan jatkuva kouluttautuminen on tärkeää.
”Nyt opiskelen etänä mm. videokuvausta ja graafista suunnittelua.”
Tatjanan yritystoimintaan kuuluvat myös yritys-, tuote- ja profiilikuvat sekä yrityksille tehtävä visuaalinen suunnittelu Instagramiin. ”Monet yrittäjät eivät ymmärrä Instagramin mahdollisuuksia myynnin kasvattamisessa tai yrityskuvan peilinä. Siinä on mahdollisuus liiketoimintani kasvattamiselle.”
Joulukuussa 2020 Tatjana palkittiin Etelä-Karjalan Vuoden yksinyrittäjäpalkinnolla.